Jeanette Winterson: Majakanvartija

Jeanette Winterson kuvaa kirjoissaan Cafe Voltairen "Imperiumin perilliset" -esseekokoelman mukaan sodanjälkeisen Britannian pirstaleista maailmaa. Tämän allekirjoitan. "Majakanvartija" on kuin särkynyt lasimaalaus, jonka palaset läpäisevät monivärisesti valoa, mutta niistä koostuu outo, rikkinäinenkin kuva. Tai kirjan kertojan, Hopean, vertauksen mukaan majakan valokiila, joka näyttää eri kohteita, mutta maisema jää pimentoon. Kirja kulkee toden ja tarinan rajaa kertoessaan Hopean, sokean majakanvartijan Pewin ja 1800-luvun papin Babel Darkin elämästä. Tarinan ja toden utuinen raja käy ilmi jo Hopean kertomuksen alusta:

Asuin jyrkkään rantatörmään viilletyssä talossa. Tuolit oli naulattava lattiaan, ememkä voineet koskaan syödä spagettia. Söimme ruokaa, joka jämähti lautaseen - lampaanlihapiirasta, gulassia, risottoa, munakasta. Kerran kokeilimme herneitä - se oli katastrofi - ja herneitä löytyy pölyisinä ja vihreinä ajoittain yhä huoneen nurkista.
Jotkut ihmiset ovat kasvaneet mäellä, toiset laaksossa. Useimmat meistä on kasvatettu tasaisella. Sain alkuni kallellaan, ja kallellaan olen elänyt aina siitä alkaen.
Yöksi äitini peitteli minut mäenjyrkännettä vasten huiskaistuun riippumattoon. Yön hellässä keinutuksessa näin unta paikasta,jossa en taistelisi painovoimaa vastaan omalla massallani. Minun ja äitini piti köyttää itsemme yhteen kuin kaksi vuoristokiipeilijää vain saavuttaaksemme ulko-ovemme. Yksikin liukastus, ja olisimme rautatiekiskoilla jänisten seurassa.
"Et ole menevää tyyppiä", hän sanoi minulle, vaikkain tämä saattoi johtua siitä, että ulos meno oli niin työn takana. Kun toiset lapset lähetettiin matkaan puolihuolimattomasti kysyen "Onko lapaset mukana?", minulta kysyttiin "Tarkistitko kaikki turvavaljaiden soljet?"

"Majakanvartija" on myös kertomus rakkaudesta, joka myös läpäisee pimeyden kuin majakan valo; välähtää ja muuttuu taas piemydeksi. Ja tarinoiden kestävyydestä ohimenevässä maailmassa; sitä kuvaa majakanvartija Pew - majakassa on aina ollut Pew, vaikka ei aina sama Pew.

Kaunis kirja. Tai kuten "The Timesin" kirjallisuusarvostelu on sanonut: "Kauhuromanttinen, tunteisiin vetoava ja epätodellisuuden läpilyömä."