Hilary Mantel: Wolf Hall

Hans Holbein: Thomas Cromwell

Henrik VIII ja hänen vaimonsa ovat suosittuja romaanin aiheita (mm. Philippa Gregory), mutta Henrikiä palvelleet valtiomiehet esiintyvät usein kuin Prahan kellotornin hahmot; uusi vaimo tulee, uusi kansleri tulee; vaimo menee, kansleri menee (usein mestauslavan kautta), uusi kansleri tulee - yhtä jäykkinä ja persoonattomina kuin nuo kellopelin patsaat. Hilary Mantel muistuttaa, että he olivat eläviä, persoonallisia ja loppujen lopuksi tärkeämpiä kuin kaiken maailman kuningattaret. Ja myös, että Henrik VIII:n aika oli huomattavien uskonnollisten mullistusten aikaa, ja ihmiset ottivat nuo asiat todella vakavasti, elämän ja kuoleman kysymyksinä (ja millaisen kuoleman!)

Hilary Mantel on kirjoittanut epätavallisen kirjan epätavallisesta miehestä. Monet yksityiskohdat saattavat olla kirjallista sepitettä, mutta Cromwellin ura on lujasti vahvistettu historiassa. Hän syntyi sepän, kapakanisännän tai joidenkin mukaan kangaskauppiaan poikana - Hilary tekee Walter Cromwellista kaikki nämä, mikä ei noina aikoina ollut ollenkaan epätavallista. Kirkko oli laitos, jonka kautta sukuja ja aatelisuutta korostavana aikana noustiin - kardinaali Wolsey oli teurastajan poika - mutta Thomas Cromwell ei koskaan ollut kirkon virassa; hän aloitti italialaisen pankkiiriliikkeen työntekijänä, päätyi kardinaali Wolseyn palvelukseen ja siitä kuninkaan lähimmäksi mieheksi. Miten sepän poika sitten päätyi Italiaan? Hilaryn mukaan sotilaana, mikä oli täysin mahdollista sekin.

Hilaryn Thomas Cromwell saa koko ajan kuulla alhaisesta syntyperästään ja ottaa sen stoalaisesti vastaan, jopa nauttii juoruista, joita hänestä levitellään. Hän on hellä perheenisä, joka menettää vaimonsa sairaudelle eikä koskaan toivu siitä. Hän on terävä- ja sujuvakielinen, ja hänellä on loistava muisti - renessanssi-ihminen, yhtä kotonaan Thames-joen soutajien ja suvustaan ylpeiden aatelisten joukossa (ja kaikki ovat hänelle velkaa; hän miettii, että aateliset ajatelevat vain linnojaan ja haarniskoitaan eivätkä tajua, että maailmaa johdetaan pankkiirien helmitauluilla).

Kirja alkaa kardinaali Wolseyn sortumisella ja päättyy Thomas Moren mestaukseen. Cromwell todistaa protestanttien polttamista kerettiläisinä, yrittää auttaa saarnaajia pakoon ja huolehtii nuorukaisista, joita hän kerää isoon taloonsa. Samalla hän on armoton huolehtiessaan kuninkaansa asioista - kuninkaan, joka tulee mestauttamaan hänet ja suremaan sitä lopun ikäänsä. Kirjan nimi, Wolf Hall, on vertauskuva; viimeisessä lauseessa Cromwell on ensimmäistä kertaa menossa Wolf Halliin, Seymourien sukukartanoon, jossa Henrik tulee kiinnittäneeksi silmänsä Jane Seymouriin, tulevan poikansa tulevaan äitiin. Tulevaisuus on koko ajan läsnä lukijalle, mutta ei kirjan henkilöille. Jokainen sivu on ladattu enteellisellä odotuksella, joka kaikuu taka-alalla kuin hautajaiskellot. Silti kirja on nokkela, hauska, elävä ja värikäs. Ei ihme, että se sai vuoden 2009 Booker-palkinnon.