Adrian Goldsworthy: Rooman valtakunnan tuho
Edward Gibbon on Rooman valtakunnan tuhon kuauksen voittamaton kuningas, ja Adrian Goldsworthy tekee hänelle kunniaa koko kirjansa matkan. Hyvin kunnioittavasti Goldsworthy on myös mestarin kanssa eri mieltä - Rooma ei välttämättä tuhoutunut paheisiinsa eikä ulkoisiin vihollisiin. Toki näilläkin oli osuutensa. Roomaa ei kenties myöskään tuhonnut rahametallien puute, kuten nykyään toisinaan ajatellaan. Goldsworthy ei ole edes aivan varma siitä, tuhoutuiko Rooma - siis tapahtuiko äkillinen, dramaattinen Augustuksen Rooman sortuminen pimeään keskiaikaan. Pikemminkin hän näkee 200-luvun Marcus Antoniuksen Rooman vähittäisen liukumisen Romulus Augustuluksen, Länsi-Rooman viimeisen keisarin, merkityksettömyyteen hitaana, kahdensadan vuoden ajanjaksona, jossa osaansa näyttelivät paitsi ulkoiset uhat, myös roomalaisten tavaton taipumus harrastaa sisällissotia ja puhtaasti huono onni, joka antoi Itä-Roomalle muutamia pitkiä hallituskausia aikuisten ja voimakkaiden miesten alamaisuudessa samalla kuin Länsi-Roomaan sattui perätysten heikkoja lapsikeisareita, joista kiisteltiin kuin kananrääppeistä (eräs keisareista, Honorius, harrasti kanankasvatusta).
Goldsworthy tekee tapansa mukaan hyvää työtä. Valitettavasti suomentajan huolimaton suhtautuminen suomen kieleen tekee lukemisesta vähemmän kuin nautinnollista. Tällaistako kieltä kouluissa nykyään opetetaan? Yksiköt ja monikot lauseissa miten sattuu, taivutusmuodot kateissa ja huono oikoluku - virkkeistä saattaa puuttua tärkeitä sanoja niin, että merkitys on arvattava. Ikävää. (Ja sitä paitsi uhka taipuu "uhan", ei "uhkan".)
Goldsworthy tekee tapansa mukaan hyvää työtä. Valitettavasti suomentajan huolimaton suhtautuminen suomen kieleen tekee lukemisesta vähemmän kuin nautinnollista. Tällaistako kieltä kouluissa nykyään opetetaan? Yksiköt ja monikot lauseissa miten sattuu, taivutusmuodot kateissa ja huono oikoluku - virkkeistä saattaa puuttua tärkeitä sanoja niin, että merkitys on arvattava. Ikävää. (Ja sitä paitsi uhka taipuu "uhan", ei "uhkan".)
1 Comments:
Ehkä Roomakin sortui kielen rappioon? Kakofonia jossa kukin puhuu ja kirjoittaa mitä sattuu ja miten sattuu, ymmärtämättä oikein itsekään mitä tarkoittaa sanoa (mikäli varsinaisesti tarkoittaa sanoa jotain spesiifistä), on jo levinnyt liian laajalle jotta sen voisi pysäyttää. Niinpä saamme, käyttääkseni ihastelemaani ja erityisesti urheilutoimittajille rakasta uuskielikuvaa, juoda karvasta kalkkia joka kerta kun avaamme sanomalehden tahi uuden kirjan. Puheliaammista medioista en viitsi sanoa mitään. Siellä ei yleensä, käyttääkseni toista urheilutoimittajille läheistä kielikuvaa, olla edes niinkään raikkaalla jalalla liikkeellä.
Post a Comment
<< Home