Gustave Flaubert: Pyhän Antoniuksen kiusaus

Brueghel vanhempi: Pyhän Antoniuksen kiusaus (osa)

Flaubert sai innoituksen kirjaansa Brueghel vanhemman maalauksesta ja työsti teostaan 25 vuotta. Yllä on vain osa suuresta taulusta, jonka luolavaikutelma ilmeisesti innoitti Flaubertia krijoittamaan kirjansa näytelmän muotoon. Pyhä Antonius oli varhaiskristillisä erakoita, joka vaikutti aikansa kirkkoelämään Aleksandrian uskonnollisissa kiistoissa, muta vetäytyi sitten erämaahan ja eli erakkona kuolemaansa asti. Pyhimyskertomukset kuvaavat usein hyvinkin elosiasti kiusauksia ja harhanäkyjä, joita yksinäisyyden ja nälän riivaamant erakot joutuivat kestämään, ja usea maalari on kuvannut Pyhää Antoniusta paholaisen, riettaiden anisten ja kummajaisten saartamana.

Flaubertin Antonius kärsii ensin "normaaleista" harhanäyistä, joisa hänen eteensä kaadetaan ruokaa ja rikkauksia, hän ruoskii verilöylyssä häntä vastustaneita kirkonmiehiä ja itse Saban kuningatar tulee viettelemään häntä. Sitetn paholainen hänen entisen oppilaansa Hilariuksen hahmossa keksii pahempia viettelyksiä - Antonius saadaane päilemään uskoaan esittelemällä hänelle ensin kaikki varhaisen kristinuskon omituiset muodot, sitten vanhemmat jumalat, joihin hän lähes lankeaa, ja lopulta paholainen vie hänet lentomatkalle ja näyttää hänelle universumin äärettömyyden. Tämä osoittautuuu lähestulkoon Antoniuksen lankeemukseksi, mutta hän torjuu tämänkin ja paholainen hylkää hänet. Antonius jää tutkimaan luontoa omin päin ja päätyy lopulta aineen sisimpään - hän haluaisi

vetäytyä kaikkiin muotoihin, tunkeutua jokaiseen atomiin, päästä aineen sisimpään - olla itse aine.

Yö on ohi, aurinko nousee, sen keskellä näkyvät Kristuksen kasvot, Antonius tekee ristinmerkin ja alkaa rukoilla.

Eräs kirjallisuudentutkija väitti happamesti, että kaikki muut Flaubertin kirjat ovat luettavia, mutta tästä ei selviä kukaan. Hän oli väärässä - minä pidän tästä, vaikka en väitä Flaubertin ajatuksenjuoksua ymmärtävänikään. Pelkkä kuvien vyöry on kiehtovaa.