Patricia McKillip: Basiliskin laulu

Pidän McKillipistä suuresti. Joistakin hänen kirjoistaan pidän kuitenkin vähemmän kuin muista. "Basiliskin laulu" on niitä. Se kulki käsieni läpi antikvariaattiin englanninkielisenä. Nyt se kulki käsieni läpi suomenkielisenä, enkä pidä siitä kovin paljon vieläkään.

En halua karkottaa mahdollisia McKillipin lukijoita. Kirja on oikeastaan hyvä. Ongelmani on se, että minulla on niin monta parempaa McKillipiä. Eräs englanninkielinen arvostelija vertasi sitä Hamletiin. Olen eri mieltä. "Basiliskin laulu" on aika jylhä kostoeepos, ja siinä on sisäänrakennettu näytelmä, jonka juoni kertoo kirjassa tapahtuneen murhatarinan. Siinä ne yhteydet ovatkin - minun mielestäni. Pojan kosto isän kuolemasta on aika laaja motiivi, varsinkin, kun "Basiliskin laulussa" kostettavana on kokonainen suku (eikä mitään äitiin liittyvää seksuaalisuutta ole olemassa toisin kuin Hamletissa, jossa se on pääaihe).

Musiikista puhutaan paljon. Magia on musiikkia ja sanoja. Tässä lähinnä musiikkia.

Berylonin kaupungissa Tormalynen perhe surmataan harvinaisen julmalla tavalla. Henkiin jää yksi lapsi, jonka bardit kasvttavat pienellä kalliosaarella. Lapsi varttuu ja saa oman pojan. Sitten tapahtuu - saarelle tulee Berylonista nuorukainen, joka on ottanut omakseen kuolleen suvun nimen. Bardien yhteisö palaa. Henkiin jäänyt lapsi löytää muistinsa ja lähtee kostamaan.

Siinä tarina. Alku on puhdasta McKillipiä: "Tuhka avasi silmänsä..." En halua karkottaa ketään McKillipin runouden ääreltä, vaikka oma mielipiteeni on, mikä on. Häntä on aivan liian vähän suomalaisten ulottuvilla. Lukekaa. Hitaasti; kieli laulaa.