F.G.Cottam: The House of Lost Souls
Kun kirja alkoi nuorista naisista, jotka olivat menneet kummitustaloon ja tulleet hulluiksi, pelkäsin opuksen tallovan väsyttävästi kirottujen talojen kauhukirjallisuuden kuluneita jälkiä - Richard Mathesonin "Helvetin talon" jäljittelyä. No, en minä aivan väärässä ollut, mutta jotakin lempeää tyyliä Cottamin kirjassa on, kunhan tarina pääsee alkuun. Haittapuolelle on luettava, että teksti nojaa raskaasti nimeltä mainittuihin musiikkikapapleisiin, joita en tunnistanut lukiessani. Olen melko varma, että jos mukaan olisi liitetty CD-levy, asia olisi ollut toinen, mutta nyt yritän vain arvailla, miksi juuri kulloinenkin kappale alkaa soida, vaikka radiosta on irroitettu paristot. Samaten eri aikakausien tuntua koetetaan luoda vaate- ja partavesimerkkejä latelemalla, ja nekin menevät ohi. Irlannin murteen sentään tunnistan.
Tarina on siis kauhutalotyyppinen. 20-luvulla joukko miehiä - ja pari naista - on kerääntynyt kutsumaan omaa yksityistä paholaistaan. Tarvitaan ihmisuhri. Tilaisuuteen osallistuu Aleister Crowley, mikä herätti minussa sääliä. Huijariparka on kuolemansa jälkeen saanut lukuisissa romaaneissa sen velhon ja taikurin viitan, jota hän elämässään ei edes hipaissut, vaikka urheasti koetti teeskennellä. Toisena tunnettuna nimenä on Hermann Göring, mikä lähinnä herätti minussa naurua. Paksu-Hermann osallistumassa saatananpalvontamenoihin Whightin saarella!
Rakenne toimii sisäkkäisinä rasioina. Tapahtumavuosi on 1995, jolloin tytöt menivät kummitustaloon ja yhden veli - brittiläisistä erikoisjoukoista, kovettunut taisteluissa IRA:ta vastaan - hakee apuun miehen, jonka tiedetään selvinneen hengissä kummitustalosta (Fisherin talo). Toinen taso on vuosi 1983, jolloin Paul Seaton meni Fisherin taloon löytääkseen jälkiä naisesta, valokuvaajasta, joka oli viraillut talossa vuonna 1927, kohtalokkaassa paholaisen manaustilaisuudessa. Ja kolmas taso on vuosi 1927 ja sanottu tilaisuus.
Kirjoittajalla ei oikein ole palikoita koossa. Jotenkin jää epäselväksi, miksi juuri Paul ja urhea sotilas on johdettu taloon; ja miksi juuri vanha katolinen pappi (jota luostarissa kutsutaan nimellä monsignor, mikä ymmärtääkseni on katolisessa kirkossa piispan arvonimi) ilmestyy joka käänteessä esiin, ja miksi pahuuden voimien 1995-vuoden lähettiläs näkee niin paljon vaivaa saadakseen juuri heidät paikalle. Tai oikeastaan, miksi pahuuden voima opastaa katolisen papin juttuun mukaan, koska hän niin selvästi kuuluu vastapuolelle.
Logiikka helvettiin - aikakausien kuvauksessa on romantiikkaa, ja huonompiakin kauhutalokirjoja on luettu.
Tarina on siis kauhutalotyyppinen. 20-luvulla joukko miehiä - ja pari naista - on kerääntynyt kutsumaan omaa yksityistä paholaistaan. Tarvitaan ihmisuhri. Tilaisuuteen osallistuu Aleister Crowley, mikä herätti minussa sääliä. Huijariparka on kuolemansa jälkeen saanut lukuisissa romaaneissa sen velhon ja taikurin viitan, jota hän elämässään ei edes hipaissut, vaikka urheasti koetti teeskennellä. Toisena tunnettuna nimenä on Hermann Göring, mikä lähinnä herätti minussa naurua. Paksu-Hermann osallistumassa saatananpalvontamenoihin Whightin saarella!
Rakenne toimii sisäkkäisinä rasioina. Tapahtumavuosi on 1995, jolloin tytöt menivät kummitustaloon ja yhden veli - brittiläisistä erikoisjoukoista, kovettunut taisteluissa IRA:ta vastaan - hakee apuun miehen, jonka tiedetään selvinneen hengissä kummitustalosta (Fisherin talo). Toinen taso on vuosi 1983, jolloin Paul Seaton meni Fisherin taloon löytääkseen jälkiä naisesta, valokuvaajasta, joka oli viraillut talossa vuonna 1927, kohtalokkaassa paholaisen manaustilaisuudessa. Ja kolmas taso on vuosi 1927 ja sanottu tilaisuus.
Kirjoittajalla ei oikein ole palikoita koossa. Jotenkin jää epäselväksi, miksi juuri Paul ja urhea sotilas on johdettu taloon; ja miksi juuri vanha katolinen pappi (jota luostarissa kutsutaan nimellä monsignor, mikä ymmärtääkseni on katolisessa kirkossa piispan arvonimi) ilmestyy joka käänteessä esiin, ja miksi pahuuden voimien 1995-vuoden lähettiläs näkee niin paljon vaivaa saadakseen juuri heidät paikalle. Tai oikeastaan, miksi pahuuden voima opastaa katolisen papin juttuun mukaan, koska hän niin selvästi kuuluu vastapuolelle.
Logiikka helvettiin - aikakausien kuvauksessa on romantiikkaa, ja huonompiakin kauhutalokirjoja on luettu.
posted by Mette | 4:05 AM
1 Comments:
Göringin henkilö tosiaan värittyy mielissä helposti sen mukaan, mitä hän teki toisen maailmansodan aikana (ja sitä ennen). Jos hän ei olisi lähtenyt natsien kelkkaan, hänestä saatettaisiin hyvinkin tehdä samankaltaisia "ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankari" -elokuvia kuin Manfred von Richthofenista, jonka paikan "ilmasirkuksen" komentajana ja huippuässänä Göring peri paronin kuoltua.
Post a Comment
<< Home