Wilson Tucker: The Long Loud Silence

Minun on vaikea uskoa, että tätä kirjaa on montakaan kappaletta Suomessa. Tucker kuoli viime lokakuussa yli yhdeksänkymppisenä. "The Long Loud Silence" julkaistiin vuonna 1953. Hallussani oleva kappale (todella nukkavieru) on yksi 15 000 paperikantisesta, jotka julkaistiin Englannissa samaan aikaan kuin se kunnollinen painos Yhdysvalloissa.

Paljon muuta luettavakai kelvollista Tucker ei pitkän ikänsä aikana julkaissutkaan (paitsi tietenkin palkitun "The Year of the Quiet Sun"). "The Long Loud Silence" on kiinnostava kirja, koska se kuvaa niin selkeästi kylmän sodan aikaisia tuntoja. Yhdessä Pat Frankin kirjan "Alas, Babylon" kanssa se osoittaa, että atomipommia ei koettu viisikymmenluvun alussa sellaiseksi uhaksi kuin myöhemmin.

Kirjassa korpraali Russel Gary (yksi epämiellyttävimmistä kirjan päähenkilöistä, joita koskaan olen kohdannut) juhlii 30-vuotissyntymäpäiväänsä vetämällä todella kunnolliset, monen päivän lärvit. Hän herää muuttuneeseen maailmaan. Tuntematon taho (kirjoitusaikaan hyvinkin arvattava) on pommittanut Yhdysvaltojen itäosan kaikki kaupungit atomipommeilla, joista siis ei ole kuin muutaman päivän riesa. Lisäksi on ammuttu ohjuksilla, pommikoneilla ja agenttien välityksellä keuhkoruttoa, botuliinia ja luultavasti pernaruttoa. Viimeksi mainittuun Tucker ei paneudu. Sen sijaan hän keskittyy siihen, että pommitus ei ole ulottunut Missippi-Missouri-jokien länsipuolelle, ja henkiin jääneet ovat immuuneja, mutta taudinkantajia.

Lääketieteellisesti olen vahvasti eri mieltä, mutta mielenkiintoisen kirjan siitä saa. Korpraali Gary kuluttaa kaksi vuotta päästäkseen joen yli turvalliselle länsipuolelle. Yhdysvaltojen armeija tekee pahimpansa pitääkseen itäpuolen henkiin jääneet saastuneella puolella. Lopulta Gary onnistuu keplottelemaan länteen ja vie tartunnan mennessään.

Kirjan lopussa harvat henkiin jääneet ansastavat ja syövät armottomasti toisiaan. Tiivis ja kova kirja.