John Galsworthy: Forsytein taru

John Galsworthy aloitti neljää sukupolvea kuvaavan kirjasarjansa, koska hän oli rakastunut serkkuunsa Adaan, ja tämä oli onneton avioliitossaan. Se ei ole hyvä pohja rakentaa kirja saati kirjasarja. Minua on aina kiusannut kirjan Irenen ja todellisen elämän jokseenkin romuluisen Adan ero - Irene on mystinen kaunotar, eräänlainen Danten Beatrice. Niinpä "Forsytein tarun" ensimmäinen osa onkin mielestäni heikoin.

Sarjan jatkuessa ja uusien sukupolvien tullessa mukaan henkilöt saavat täyteläisyyttä ja alkavat elää. Galsworthyn kiusallinen "omistamisen vaistosta" jankuttaminenkin menettää ärsyttävyyttään, koska Soames, Irenen ensimmäinen aviomies, lakkaa olemasta karikatyyri ja muuttuu inhimilliseksi. Soames onkin mielestäni kirjan voimakkain ja kantavin hahmo - hänessä tapahtuu todellista muutosta, hänen luonteensa ei ole yksioikoinen - hän rakastaa Ireneä, isäänsä ja tytärtään, kerää tauluja ja ymmärtääkin niitä, on uskollinen suvulleen ja painosti isosetänsä lisäämään testamenttiinsa suvun asianajotoimiston vanhan kirjurin. Tosin Galsworthy sanoo hienon ilkeästi: "Soamesille tuotti erinomaista tyydytystä saada annetuksi hänelle viisituhatta puntaa Timothyn rahoista." Sen sijaan muistoesineiden ostaminen Timothyn vanhoille hoitajille huutokaupasta on aito ystävällinen ele - siitä on täytynyt olla vaivaa.

Jotkin sentimentaaliset kohdat kirjassa ovat suorastaan kiusallisia, mutta kokonaisuutena ottaen tämä on hyvä kuvaus Englannin keskiluokasta 1800-luvulta maailmansotien väliseen aikaan asti.