Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä

On vuosi 1962. Kanadan lennoston Jack tuo perheensä - kanadanranskalaisen vaimonsa Mimin ja lapset Miken ja Madeleinen - Saksassa sijainneesta tukikohdasta kanadalaiseen Centralian lentotukikohtaan.

Jokainen palanen, jokainen tukikohta on samanlainen kuin muut, joten kansakunta on siinä mielessä yhtenäinen. Samalla lailla kuin missä vain voi kävellä katoliseen kirkkoon kuuntelemaan messua latinaksi, voi mennä tukikohtaan - siis varuskuntaan - missä tahansa maailmankolkassa ja hahmottaa sen heti: vapaa-ajan keskus, kirkot - katolinen ja protestanttinen - postitoimisto, pankki ja paloasema, paraatikenttä, kirjasto, lentokenttä ja se talo, jossa isä on töissä. Ja kauppa jossa myydään ruokaa ja kaikkea muuta - Euroopassa he oppivat kaupan amerikkalaisen nimen PX.

Jos asuu kantahenkilökunnan asunnoissa, KHK:n taloissa, talokin on tuttu. Malleja on muutama, talot ovat varhaista esikaupunkityyliä, enimmäkseen paritaloja, joukossa muutama pikkuruinen omakotitalo ja yksi iso talo, jossa asuu lennoston komentaja. Hänen talonsa nurmikolla on lipputanko.

Sota on ohi, vaikka useimmilla lennostossa on siitä vielä omakohtaisia muistoja. Jack ei ehtinyt taisteluun, hänen koneensa putosi harjoituslennolla. Hän on huolissaan perheensä puolesta. Tulee Kuuban ohjuskriisiä, Amerikan presidentin murhaa. KHK:n alueella lapset ja vaimo ovat sentään turvassa. Ei kestä kauaa ennen kuin Jackille ja hänen yhdeksänvuotiaalle tyttärelleen Madeleinelle valkenee, että viattomuus on sama asia kuin tietämättömyys. Ja tietämättömyys on maailman vaarallisin asia.

Kirja alkaa yksinkertaisesti, mutta sitä mukaa kun henkilöt vajoavat kerros kerrokselta syvemmälle, myös lukija vajoaa. Tarinan maailma ottaa ahdistavana mukaansa. Kirja ei päästä irti. Sitä on pakko seurata loppuun asti samoin kuin henkilöt joutuvat seuraamaan tekojansa loppuun asti. Pahimmalta tuntuu se, miten luottamus murtuu juuri niitä henkilöitä kohtaan, joiden pitäisi olla luotettavimpia; ja miten juuri nämä - huolettomat vastuuseen saattajat - pääsevät luiskahtamaan pakoon. Ei maailma saisi tällainen olla. Nukkekodit ja hyvin leikatut nurmikot eivät saisi olla vain pintaa, jonka alla väijyvät moraaliset monimutkaisuudet, petokset ja joillekin ihmisille tuho.

"Linnuntietä" on myös erittäin kanadalainen kirja. Osoittelematta tuodaan esiin kanadalaisten suhtautuminen amerikkalaisiin, kaksikielisyys, suhde intiaanehin ja hankala asema maailmankriiseissä - erillään, mutta uhan alaisena. Tämä kirja pitää lukea toisenkin kerran. Ja ehkä kolmannenkin.