William Shakespeare: Paljo melua tyhjästä

Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Luen Paavo Cajanderin suomennosta, ja tämä on hänen näkemyksensä näytelmän nimestä.

On vaikea lukea näytelmää ajattelematta elokuvaa. "Paljo melua tyhjästä" oli Shakespearen aikana hänen suosituimpia näytelmiään ja tunnettiin nimellä "Benedict ja Beatrice". Ei ihme. Pääpari on häkellyttävä. Shakespearen aikaan avioliitto oli eri juttu kuin nykyään, mutta minä aina raivostun tällaisista. Claudio näkee Heron ja rakastuu. Sitten hän kysyy tytön taloudellista tilannetta ja saa kuulla, että tämä perii isänsä. Silloin rakkaus vasta roihahtaa. Sitten paljastuu, että hän on kyllä nähnyt Heron aikaisemminkin, mutta kun sota on ohi ja on aikaa avioliitolle, hän rupeaa harkitsemaan avioitumista. Hero on sopivin ehdokas, joten...

Sitten tarinan konna järjestää pahuuksissaan juonen, jossa palvelustyttö puhuttelee rakastajaansa Heron ikkunasta. Tämä riittää todisteeksi Heron uskottomuudesta, ja sulhanen hylkää hänet julkisesti kirkon portailla. Ei mitään kyselyä lisätodisteista, ei keskustelua tytön kanssa, ei asian hoitamista hienovaraisesti. (Tietenkin tajuan, että näytelmässä pitää olla draamaa, mutta silti...)

Sitten paljastuu, että Hero on viaton. Heti mennään uudelleen onnellisesti naimisiin sen sijaan, että Hero kehottaisi sulhasta tunkemaan päänsä sinne, missä aurinko ei paista. Isänsä perijänä hän saisi kenet tahansa, mutta niin sitä mennään naimisiin kuin määkivä lammas. Tähän verraten Beatrice on tulta ja tappuraa, ja Benedict osoittautuu kelpo mieheksi ja valittunsa arvoiseksi. Hurraa Emma Thompsonille ja Kenneth Branaghille (taas olen elokuvassa).