Åsa Larsson: Sudentaival

Joku arvostelija paheksui sitä, että Åsa Larsson on kirjoittanut jo toisen kirjan papeista. Minusta se ei ole tämän kirjan kantava idea. Idea on pikemminkin naisten asema äijäkulttuurissa. Pastori Mildred Nilsson on oka Kiirunan lihassa. Hän on naispappi; hän perustaa seuran pahoinpidellyille naisille; hän haluaa metsästysseuran pois kirkon metsistä; hän paljastaa rahakavalluksia. (Hän on myös lesbo, mutta se pysyy yhteisöltä salassa.) Hänet murhataan. Poliisi ei löydä murhaajaa, koska kukaan ei puhu mitään.

Rebecka Martinsson, "Aurinkomyrskyn" sankaritar, toipuu huonosti rankoista kokemuksistaan. Hän ei pysty palaamaan työhönsä asianajajana, koska kukaan ei ymmärrä hänen sisäistä tilaansa. Hän lähtee työtoverin mukana Kiirunaan hoitamaan pientä asianajojuttua ja jää paikkakunnalle kipujensa kanssa.

Rebeckalla on hyvin pieni osa papin murhan selvittelyssä; hän antaa poliisille papereita, jotka miehet ovat salanneet. Mildred itse - hyvin elävänä läsnäolona - vaikuttaa asioihin kuolemansa jälkeenkin. Kiirunan ihmiset elävät kirjassa sairastuneina mykkyyteen - Suomen maaseudullakin on näitä itsensä kanssa kipuilevia äänettömiä maalaismiehiä - nimenomaan miehiä, vaikka Kiirunan naisetkaan eivät pahasti tuntojaan tilittele.

Suden matkaa Kiirunaan seurataan välikertomuksena. Tunnustan, että sen symbolinen merkitys ei minulle oikein avaudu. Kirjailijan kiitoksissa Åsa Larsson lupaa, että Rebecka selviää, joten uusi kirja seurannee. Tästä rotkosta ei uskoisi kenenkään selviävän, mutta ehkä Rebeckalla loppujen lopuksi on riittävästi sisua.

Kumma yhteensattuma - juuri lukemassani Anna Janssonin kirjassa kuvataan suloinen kehitysvammainen, ja tässäkin kirjassa "ihana poika" Nalle on tärkeässä roolissa. Ehkä sillä sudella sentään on merkityksensä - ainakin koirat ja kissat ovat Kiirunan asukkaille ihmisiä tärkeämpiä. Varoitus: kirjassa on tunteita ravistelevia kohtauksia.