William Macepeace Thackeray: Turhuuden turuilla
Mielenkiintoinen juttu (minulle). Idealistisessa nuoruudessani luin "Turhuuden turuilla" ja inhosin sitä. Nyt luin sen uudelleen ja pidän siitä. Tällä välillä olen tietenkin oppinut olemaan odottamatta, että kirjoissa on hyviä ja huonoja ihmisiä, hyvien käy hyvin ja huonojen huonosti. Ja että päähenkilöt kuuluvat hyvien puolelle.
Thackerayn henkilöistä hyvät ihmiset ovat tylsiä ja ainakin toinen sankaritar Amelia on paremminkin heikko luonne kuin kunnolla hyvä. Ymmärrän silti hänenkaltaisiaankin nykyisessä iässäni, tiedän, mitä he kärsivät ja että he ovat maan suola. Amelian vanhempien kehitys hilpeistä eksentrikoista ilkeiksi valittajiksi on jotakin, jota olen nähnyt niin usein, että se on lakannut kummastuttamasta. Becky Sharp, eloisin huijari maailmankirjallisuudessa, saa juuri sen kohtelun, jonka hän ansaitseekin. Ja se, mikä nuorena tuntui ikälopulta, on nyt ihan sopiva ikä - eli Amelian taipuminen ikirakastavalle ihailijalleen hiukan yli 30-vuotiaana.
Nyt särähti vain kustantajan tapa lyödä alkuperäinen, kaksiosainen käännös samoihin kansiin ilman oikolukua ja varoituksen sanaa. Kirjan "gini" on nykyään tunnettu sanalla "guinea"; rahayksikkö eikä juoma. Muita samankaltaisia pieniä ärsytyksen aiheita kirjassa vilahtelee. Toisaalta, miksi ei mennyttä aikaa kuvaava kirja saisi olla vanhahtavalla kielellä kirjoitettu?
Thackerayn henkilöistä hyvät ihmiset ovat tylsiä ja ainakin toinen sankaritar Amelia on paremminkin heikko luonne kuin kunnolla hyvä. Ymmärrän silti hänenkaltaisiaankin nykyisessä iässäni, tiedän, mitä he kärsivät ja että he ovat maan suola. Amelian vanhempien kehitys hilpeistä eksentrikoista ilkeiksi valittajiksi on jotakin, jota olen nähnyt niin usein, että se on lakannut kummastuttamasta. Becky Sharp, eloisin huijari maailmankirjallisuudessa, saa juuri sen kohtelun, jonka hän ansaitseekin. Ja se, mikä nuorena tuntui ikälopulta, on nyt ihan sopiva ikä - eli Amelian taipuminen ikirakastavalle ihailijalleen hiukan yli 30-vuotiaana.
Nyt särähti vain kustantajan tapa lyödä alkuperäinen, kaksiosainen käännös samoihin kansiin ilman oikolukua ja varoituksen sanaa. Kirjan "gini" on nykyään tunnettu sanalla "guinea"; rahayksikkö eikä juoma. Muita samankaltaisia pieniä ärsytyksen aiheita kirjassa vilahtelee. Toisaalta, miksi ei mennyttä aikaa kuvaava kirja saisi olla vanhahtavalla kielellä kirjoitettu?
0 Comments:
Post a Comment
<< Home