Jane Stanton Hitchcock: Silmänlumetta

Naisten goottilaiset romaanit ovat klassinen kirjalaji, jolla on pitkät perinteet "Kotiopettajattaren romaanista" tai jo "Udolphon mysteereistä" asti. Nuori nainen saa työpaikan linnasta tai kartanosta. Hän voi tulla taloon kotiopettajana, kirjastonhoitajana tai jossakin vastaavassa ammatissa tai kartanonherran holhottina. Kartano on täynnä synkkiä salaisuuksia, mikään ei ole, miltä näyttää; kartanoa hallitsee demoninen mieshahmo, johon sankaritar rakastuu. Henkeäsalpaavien vaarojen jälkeen sankaritar joko saa demoninsa tai joku toinen mieshahmo tulee ja pelastaa hänet isännältä - riippuen tämän syyllisyyden asteesta.

"Silmänlumetta" käyttää näitä kliseitä, mutta nykyaikaisella, amerikkalaisella, sisäsiistillä ja perin pirtsakalla tavalla. Yksi tärkeä elementti lisäksi puuttuu - demonista sankaria ei ole eikä siis myöskään rakkaustarinaa. Faith on trombe l'oeil-maalari; hän maalaa elävän näköisiä pintoja, jotka ovat muuta kuin miltä näyttävät. Rikas, vanha ja kuuluisa seurapiirirouva Frances Griffin palkkaa hänet panemaan uuteen uskoon tanssisalin, jonka hän rakennutti ainoan tyttärensä ensimmäisiin seurapiirijuhliin. Myöhemmin tytär puukotettiin - syyllistä ei koskaan löydetty.

Faith alkaa huomata, että kartanossa mikään ei ole, miltä näyttää, ei myöskään hänen tehtävänsä. Niinpä hän alkaa selvittää, kuka murhasi tyttären ja millainen oli tämä nuori nainen, jonka kunniaksi hän luo tanssisalia uudelleen. Samalla Faith tutustuu kartanoon ja sen vanhaan emäntään.

Valitettavasti olisi kannattanut pysyä perinteisessä kaavassa. Kirja on valkaisuaineella hangattu ja juoni lässähtää. Enemmän aaveita, syvemmät varjot, vakavasti otettava mieshahmo ja vähemmän muodikas juoniratkaisu ja kirjasta olisi voinut jotakin tullakin.