Helene Tursten: Tatuoitu torso

Helene Tursten on eräs niistä kirjailijoista, joiden kirjoja ei voi lukiessa laskea kädestään eikä koskaan jälkeenpäin muista. Tässä hän on tarttunut todella pahaan aiheeseen, sadonekrofiliaan. Hän ei ole saanut juttuaan vakuuttavaksi, yksikään henkilö ei elä.

Naispoliisi on tosin herttainen hahmo; miten on nainen, joka etsii todella törkeää paloittelumurhaajaa, lopettaa työt kello viisi ja yrittää löytää koteja sekarotuisille koiranpennuille? Joka luettelee syömänsä ruoat tarkasti kuin Viisikkokirja ja potkii ohimennen skinheadeja ketoon? Joka elää rakastavaa perhe-elämää hyvän aviomiehen ja kahden lahjakkaan tyttären kanssa ja suunnittelee syrjähyppyä tanskalaispoliisin kanssa? Vaikka samalla urputtaa feministisesti sovinistityötoverilleen?

Helenen kirjoissa esiintyy mystinen ruotsinsuomalainen poliisi Hannu, joka on kaikkea, mitä ruotsalaiset eivät suomalaisissa tajua. Ei puhu mitään, tietää kaiken, omaa oudon suomalaisen alaverkoston, josta saa selville joakisen kysytyn tiedon kuin selvänäkijä. Suomalainen poppaukko toiminnassa kuin Jack Londonin meriromaaneissa. Olemmeko me todella noin salamyhkäistä kansaa?