Olavi Paavolainen: Risti ja hakaristi

Olavi Paavolaisen kirjan alku Perun inkoista on minusta tylsä - sen puolustukseksi voin sanoa vain, että 30-luvulla oli ilmeisesti uroteko päästä Peruun asti eikä Suomessa tunnettu inkojen historiaa.

Sen sijaan kirjan toinen puoli, jossa Paavolainen käsittelee natsien ja fasistien suhdetta kristinuskoon, on kylmäävintä luettavaa, mitä käsiini on osunut. Kannattaa muistaa, että kirja julkaistiin 1937, jolloin ilmeisesti sotaa ei vielä osattu pitää uhkana.

Olavi Paavolainen suhtautuu Saksan ja Italian uusiin aatteisiin vastahakoisen innostuneesti. Ne ilmiselvästi kiehtoivat häntä, vaikka - tai koska - ne olivat niin vastakkaiset hänelle ja kaikelle, mitä hän edusti. Hän vertaa näitä aatteita myös Neuvostoliiton kommunismiin, mutta pitää kommunismia kylmempänä ja järkeen vetoavampana aatteena, eikä se häntä innostanut, vaikka hän totesi yhtäläisyydet. Hän tulee kirjassaan ennustaneeksi tulevan maailmansodan huomaamatta sitä itse. Ehkä hän ei halunnut uskoa sitä?

Ensin Paavolainen erittelee natsien ja Saksan luterilaisen kirkon suhdetta. Hitler oli luomassa uutta uskontoa - uuspakanallisuutta. Tämä puoli hänen opeistaan jäi sodan jalkoihin, mutta ennen sotaa se oli voimakkain piirre natsismissa. Nuoruus oli Paavolaisen mukaan näiden oppien liikkeelle paneva voima:

Teon huumaavaa evankeliumia taotaan nuorison päähän! Valtatahto loogillisen järkeilyn edelle! Pois pohtimisen ja teoriain pilvestä! Ei ole ajateltava - on vain toteltava, toimittava ja karaistava itseään... Uuden Jumalan, valtion, ja sen johtajan palveleminen ja käskyjen totteleminen on helppoa. Se on iloista; se on voitonvarmaa, se ei rasita eikä kalva omaatuntoa, se ei aseta mitään vaikeasti ratkaistavia ja mutkallisia älyllisiä ja moraalisia ongelmia. Se on melkein kuin suurta, ainaista sotaanlähdön ja paraatin juhlaa!

Ruumiillinen kunto kärsii lukemisesta ja mietiskelystä, oli tämän opin pääsisältö. Älyn kehittäminen heikentää tarmoa ja päättäväisyyttä. Jopa näinkin jyrkästi Paavolainen sanansa asetteli:

Fascismin tuomio älyn ja yksilöllisyyden viljelystä on ehdottoman jyrkkä. Eikä ihme. Kristillis-intellektuaalisen kulttuurin johto oli jo arveluttavasti luisumassa humanististen vesiparantajien ja älyllisten aivokoneiden haltuun, jotka eivät enää osanneet valloittaa ei naista eikä maailmankatsomusta.

Niin, ja ruumiillisen työn tekeminen tuottaa myös sukupuolista tyydytystä. Ei siinä kaikki; paitsi että nämä uudet nuorukaiset (huomatkaa naisten osuus pelkkinä valloituksen kohteina) osaavat tehdä maatöitä ja lapsia, heidän on myös osattava kuolla, tahdottava kuolla.

Kuolema on elävää nykyisyyttä, jylhä mutta velvoittava läsnäolo! Johonkin "kuolemanpataljoonaan" kuuluminen on jokaisen miehen riemukas, tosi maskuliininen velvollisuus.

Naisen osuus tässä oli olla synnytyskone ja - erityisesti Mussolinin Italiassa - uhrautuva vaimo, äiti ja sisar. Heidän piti inspiroida miehensä uhramaan henkensä sodassa.

Naisihannetta ei esitetä luovana, vaan ainoastaan uhraavana, ja juuri siksi niin suuriarvoisena ja kannustavana tekijänä.

No, mihin muualle tällainen asennoituminen olisikaan voinut johtaa kuin sotaan? Ilman sotaa näistä miehistä olisi tullut keski-ikäisiä perheenisiä, jotka eivät enää olisi halunneet leiriytyä suurin joukoin, kiljua iskulauseita ja liikkua paidattomina ympäriinsä (miehinen, paljas yläruumis kiehtoi Paavolaista niin, että ymmärrän hänen saamansa homoseksuaalin maineen). Kuitenkin Paavolainen kirjoittaa, kuin hän olisi uskonut tällaisen tilan voivan kestää. "Maailma yksinkertaistuu", oli hänen yhteenvetonsa. Kuten hän myös kirjoitti:

Työpalvelu on ehdottomasti vientitavaraksi kelpaava natsilainen aate. Miten ihailtava onkaan varhaisnuoriso, joka 25 Pfenningin päivärahan, asunnon ja ruoan saadessaan suorittaa töitä maalaistaloissa!

Miten tulevat mieleen myöhäisemmät sovellutukset Kambodzasta Pohjois-Koreaan. Samalla pelottava ja hullunkurinen on Paavolaisen siteeraama Mussolinin mielipide:

Fascistinen mies ei saa olla huonompi fascistista nuorukaista. Vaadin, että myöskin läheisimpien miesteni on pytyttävä osoittamaan fyysillistä kuntoisuutta ja esittämään urheilusuorituksia - kuten palavan renkaan läpi ja tanaan asetettujen pistinten yli hyppäämistä...

Ja Mussolini epäilemättä läiskyttämässä ruoskaa renkaan keskellä. (Paavolainen käytti kirjoitusmuotoa "fascisti"; yksinkertaisempi fasisti-muoto kehittyi ilmeisesti vasta myöhemmin.)

Hip hei, aivot narikkaan. Sotahan siitä tuli.