Ranya ElRamly: Auringon asema

Noin 200 sivun proosaruno (siltä tämä tajunnanvirta lyyrisesti tuntuu) egyptiläisen isän ja sauomalaisen äidin rakkaudesta, vieraantumisesta ja kahden tyttären asemasta kahden maan ja kahden kulttuurin välillä. Isä ei ollut ryhtynyt öljyinsinööriksi, vaan etsi vettä Egyptin erämaista:

Kun minun isäni valitsi veden öljyn sijasta, hän ei valinnut vain sitä mikä on oikein. Hän valitsi sen, mikä on kaunista. Sillä minun isäni oli niitä, jotka ovat tulesta. Kun he tulevat huoneeseen, kaikki muuttuu valoksi, kun he tulevat liian lähelle, kaikki muuttuu tuhkaksi, ja kun he lähtevät, ei ole enää mitään. Minun isäni oli tulesta ja minun äitini oli vedestä ja siksi kaikki oli alussa niin kaunista ja suurta, ja minä ymmärrän, että tuli ei kaipaa enää lisää kuumuutta rinnalleen, vaan jotakin vilvoittavaa, jotakin aivan muuta, mutta toisaalta on selvä, että tulessa vesi haihtuu ja vedessä tuli sammuu ja minä ja sisareni, me pysyimme kuivalla maalla.

Tarina kulkee kahden maan välissä, toisessa talonmiehen lapsilla oli "täitä tukassa ja kärpäsiä silmissä" ja toisessa ei saanut nauraa kovaa. Mutta kuitenkin "minun isäni näki junassa enkelin".

Herkkää, katkeraa, ja palaa aina tuskaan. Ja lopulta valoon.