Pirkko Muikku-Werrner: Kielipoliisin käsikirja

Erinomainen kirja suomen kielen käytön tuntemiseen ja opiskeluun.

Kirjan alussa on hyviä käytännön ohjeita suomen kielen käyttöön. Minulle suositteli kirjaa eräs aikaisemmin lukenut, joka toi esiin, että hän nauroi kyyneleet silmissä. Tunnustan tehneeni saman, ja tuli jopa mieleeni eräs käännösongelma - käännöksiä on kirjassa käsitelty myös ( siis Terry Pratchettin kirja, jossa alkuperäistekstissä teatteriyleisö nauroi niin, että "yksikään penkki ei pysynyt kuivana". Häveliäs kääntäjä kirjoitti, että "yksikään silmä ei pysynyt kuivana") - on tunnustettava, että sohva melkein ei pysynyt kuivana.

Kirja ei käsittele vain käytännön ohjeita ja niiden rikkomuksia, jotka siis olivat tuhota sohvan. Kirjan lopussa on myös esseitä, joissa pohditaan kieltä ja sen käsitttelyä laajemminkin. Varsin kattava teos siis, varsin suppeaan sivumääräänä nähden. Ehdottomasti suositeltava kaikille, jotka rakastavat äidinkieltään ja haluavat käyttää sitä kuten kieli ansaitsee ja tarvitsee.

Ville Hytönen (toim): Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?

Ilmiötä Halla-aho käsitellään kirjassa eri puolilta, kokonaisuudessaan varsin kiihkottomasti ja eri puolilta. Tällaista nopeaa reportaasia eri aiheista tarvitaan. Sanailu on melko räväkkääkin, mutta asiassa pysytään.

(Tosin yksi kirjoittajista, Sakari Hankamäki, herätti minussa inhoreaktion. Hän ei ole kunniaksi Mestarilleen - kuten Halla-ahoa varauksettomat kannattajat kutsuvat. Hankamäki ilmoittaa heti alussa olevansa homo, ja sen jälkeen paneutuu herjaamaan erityisesti naisia, varsinkin naisia, jotka hän tulkitsee feministeiksi:

Kun muutamat toimittajatytöt sittemmin jonottivat haastattelua Jussilta Helsingin oikeustalolla, heillä näytti olevan kosteana muutakin kuin silmät.

---

Samaan aikaan muutamat heteronaiset ovat kuiskanneet korvaani,että määrätietoiset ja dominoivaan pyrkivät miehet kiihottavat heitä, ja varsinkin, jos mies on kalju.

Minä kyllä kuiskailisin Hankamäen korvaan aivan muita repliikkejä.)

Jussi Förbom: Hallan vaara

Jokaisen poliittisesta keskustelusta kiinnostuneen on ehdottomasti luettava tämä kirja ennen eduskuntavaaleja.

Toistan: ehdottomasti luettava!

Suomen julkinen keskustelu ja mielipiteenvaihto on jo jonkin aikaa kauhistuttanut minua - historian harrastajana, ajattelevana ihmisenä ja normaalin inhimillisyyden kannalta. (Viittaus useisiin keskustelupalstoihin, kuten Suomi24 tai Uusi Suomi -nettilehden kommenttilaatikkoon.) Jussi Förbom käy läpi näiden epämiellyttävien ajatusmallien taustaa eduskuntakeskusteluissa ja tuo esiin seikkoja, joita on tullut pohdittua - jopa aikaisemmalta ajalta kuin Förbom esittää, jo sen ensimmäisen, 90-luvun laman ajalta - ja esittää ne kristallinkirkkaina kuvioina. Pelottavaa. Oheislukemistoa löytyy lähihistoriasta viimeisten sadan vuoden ajalta. Kammottavaa.

Jos nämä faktat ovat liian kovia, suosittelen siirtymistä splatter-viihteeseen. Se on lempeämpää.

Graham Robb: Parisians

Kirjan alaotsikko on "An Adventure History of Paris". Nimitys on hyvin valittu. Kirja sisältää historiassa hyppelehtiviä lukuja Pariisin eri aikakausista ja niihin liittyvistä henkilöistä. Teemat ovat mielenkiintoisia ja ilmeisesti faktat pitävät paikkansa, mutta Robb kirjoittavaa hetkittäin ärsyttävästi - hänellä on kaunokirjallisia ambitioita.Joissakin jaksoissa tyyli on kokeilevaa - "Lovers of Saint-Germain-des-Paris" on kirjoitettu elokuvakäsikirjoitukseksi ja ottaa aikaa tajuta, että kohde on Juliette Greco. Jaksojen aikakautta ja päähenkilöä seurataan jonkin aikaa ennen kuin tilanne pajastuu, vaikkapa "One Night at Palais-Royal", jossa kerrotaan Napoleonin ensimmäisestä lemmenyöstä prostituoidun kanssa. Tai vaikkapa "Péripheriqué", jossa kuvataan Pariisia 70-luvulla kiertäviä moottoriteitä ja tuntemattomaksi jäänyttä henkilöä nimeltään Musta Prinssi tai Pascal, joka ajoi epävirallaisen ja laittoman Pariisin ympärikierroksen, 11'04''.

Tarinat, usein lähes uskomattomia, kuten katu, joka katosi kuiluun keskellä Pariisia, tai Marie Antoinetten eksyminen kesken Pariisista pakoaan, ovat silti kiinnostavia ja tarinoiden seuraaminen viihdyttävää, joskin harhailevaa. Suosittelen.

Jera Hänninen & Jyri Hänninen: Tuhansien aatteiden maa

Tässä on kirja kaikille, jotka kummastelevat menoa Internetissä ja sen keskustelu-, kiihko- ja vihapalstoilla. Nyky-Suomen ääriajattelu yksissä kansissa. Totisesti suosittelen. Terävää, tutkimukseen ja haastatteluihin perustuvaa arviointia meidän kaikkien yhteisestä likasangosta (anteeksi, tietenkin näihin aatteisiin uskovat eivät koe uivansa sianruoassa, se on vain normaalikansalaisen typertynyt näkemys).

Kirja käy läpi maahanmuuttokriitikot, maahanmuuttajat, kirkon ääriliikkeet, Venäjän apostolit ja aseintoilijat ja eläinaktivistit. Normaalin ajatusmaailman omaava jää todella silmät samaan asentoon kuin sadun koiralla, jonka silmät olivat kuin lautaset. Ei voi olla totta! Ei voi olla totta? Eihän! Eihän? Haastatellut liikkeiden kannattajat ja johtajat vastaavat ylpeänä kuorona: On totta! Tällaisen Suomen me haluamme!

Jestas. Hyvin hiljaa ja hämmentyneesti: Jestas.

Lauri Vahtre: Absurdin suurvalta

Tässä on kirja suuresta neuvostovallasta - kaikista näkökulmista. Kirjoittaja on virolainen, mutta siperialainen tai vaikkapa valkovenäläinem olisi voinut kirjoittaa saman kirjan - jos olisi uskaltanut.

Olen itse aikoinani matkaillut Neuvostoliitossa, joten toden totta - Vahtre on pelottavan oikeassa. Satunnainen matkailija ei edes tajunnut, miten yleispäteviä havainnot olivat. Ohimennen voin huomauttaa, että Vahtren maininnat länsimaiden absurdiudesta ovat nyös peloittavan paikkansapitäviä, jos on töissä riittävän suuressa firmassa,kuten valitettava kokemukseni on ollut.

Havainnot liike-elämän absurdiudesta, kuten juoksentelu kaupassa lippujen ja lappujen kanssa, jossa toki ulkomaalaisille suotiin jonkinlainen apu (käsinkirjoitettu hintalappu), kolhoosien absurdius, ja jopa kaskujen absurdius, ovat toden totta lukemisen arvoisia. Kirja on luettavaa jokaiselle, joka haluaa mietiskellä itänaapurimme omituisuuksia - ja koti-Suomeen pesiytyneitä absurdiuden muotoja.

Terävästi kirjoitettu, ehdottoman luettava kirja.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Kiven romaani on niin läpikaluttu, että jokainen kaiketi arvelee tuntevansa sen lukematta. Ei kannata uskoa.Vuoden 1997 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran painos, jossa on Yrjö Varpion esipuhe ja lopussa 1870-luvun arvosteluja (ensimmäisenä tietenkin August Ahlqvistin) antaa paljonkin näkökulmia.

Luin Seitsemän veljestä aikoinaan nuorena ja nyt vähän vanhempana. Arvioni ei ole muuttunut - komeaa, runollista kieltä. Ensi lukemalla en huomannut, miten jännittävästi dialogi ja kerronta vaihtelivat. Ahlqvist ei nähnyt runollisia naishahmoja, vaikka ne kulkevat teemana koko kirjan läpi - Impivaaran kalveat immet, kaupungin fröökynät ja muut hahmot - kunnes konkretisoituvat Eeron Anna-vaimossa. Samoin äkkiä jää huomiotta vakaa uskonnollisuus, joka läpäisee veljesten elämän. Monet irrallisina vaikkapa TV:ssä esitetyt kohtaukset kulkevat kirjassa täysin johdonmukaisesti - veljesten ihastus Taula-Matin kerrontaan - "ja sitten me ryypättiin" - jatkuu sorsastukseen, joka muuttuu karhunpyynniksi, siten Viertolan sonnilaumaksi ja Hiidenkivelle. Sama johdonmukaisuus kulkee läpi kirjan - sopisiko sanoa soljuu, koska Kiven kieli on kaunista. Suomalaista luonnetta kuvastaa, että kun joku ulkopuolinen yrittää pakottaa veljekset johonkin - lukkari, Viertolan kartanonherra - seuraa kovaa jälkeä, mutta kun veljekset itse pohtivat ja päättävät, he myös tekevät ja sopivat.

Tällaisia hajahuomioita. Virheellisin väite Ahlqvistin arvostelussa on, että lukuunottamatta häntä ja oikolukijaa ei yksikään lukija muka pysty seuraamaan kirjaa kuin joitakin kymmeniä sivuja hajanaisesti. Romaani on jännittävä. (Toisaalta Ahlqvist aloittaa käyttämällä suomalaisista nimityksiä "tsuudit" ja "mongolilais-turaanit", joten lähtökohta on selvä.)

No, tässä arvostelussa seuraan lähinnä Ahlqvistia, koska Seitsemän veljestä on niin jykevä panos, että se pitää lukea. Ja lukea uudelleen. Aina löytyy jotakin uutta, josta voisi kirjoittaa. Veljesten suhde toisiinsa, naisiin, virkavaltaan, amsiemaan - jopa ympäristön rauhoittaminen, veljesten erämaa tulee kirjan mittaan tyhjennetyksi riistasta, miten rajattomalta se ensin tuntuukin, ja se pitää kesyttää viljelysmaaksi.

Ranya ElRamly: Auringon asema

Noin 200 sivun proosaruno (siltä tämä tajunnanvirta lyyrisesti tuntuu) egyptiläisen isän ja sauomalaisen äidin rakkaudesta, vieraantumisesta ja kahden tyttären asemasta kahden maan ja kahden kulttuurin välillä. Isä ei ollut ryhtynyt öljyinsinööriksi, vaan etsi vettä Egyptin erämaista:

Kun minun isäni valitsi veden öljyn sijasta, hän ei valinnut vain sitä mikä on oikein. Hän valitsi sen, mikä on kaunista. Sillä minun isäni oli niitä, jotka ovat tulesta. Kun he tulevat huoneeseen, kaikki muuttuu valoksi, kun he tulevat liian lähelle, kaikki muuttuu tuhkaksi, ja kun he lähtevät, ei ole enää mitään. Minun isäni oli tulesta ja minun äitini oli vedestä ja siksi kaikki oli alussa niin kaunista ja suurta, ja minä ymmärrän, että tuli ei kaipaa enää lisää kuumuutta rinnalleen, vaan jotakin vilvoittavaa, jotakin aivan muuta, mutta toisaalta on selvä, että tulessa vesi haihtuu ja vedessä tuli sammuu ja minä ja sisareni, me pysyimme kuivalla maalla.

Tarina kulkee kahden maan välissä, toisessa talonmiehen lapsilla oli "täitä tukassa ja kärpäsiä silmissä" ja toisessa ei saanut nauraa kovaa. Mutta kuitenkin "minun isäni näki junassa enkelin".

Herkkää, katkeraa, ja palaa aina tuskaan. Ja lopulta valoon.

Eduard Uspenski: Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä

Eduard Uspenski on tunnettu ja rakastettu lastenkirjailija niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa. Venäläiset tuntevat parhaiten krokotiili Genan, koska siitä on ehty runsaasti animaatioita.

Krokotiili Gena on lempeää lastenkirjallisuutta, joka toimii varmaan parhaiten varsin nuorille lapsille. Luvut ovat lyhyitä, tapahtumat yksinkertaisia eikä väkivaltaa ole - väkivaltaisimmat teot ovat markkinapallolla heittäminen ja ilmapalloilla pois lennättäminen. Hahmot ovat silti uspenskimaisen kiinnostavaia.

Aikuinen huomaa, että kirjassa pilkataan vienosti mennyttä neuvostomaailmaa. Huonosti menestyvä kauppa saadaan kananttamaan muodostamalla sen eteen jono - neuvostoihminen jonotti aina, jotakin tarpeellista jokaisen jononen etupäässä myytiin. Taipumusta liioitella tilastoja kuvataan toimittajan hahmossa; kun Gena ja hänen ystävänsä rakensivat taloa, toimittaja lisäsi jokaisen luvun kymmenkertaiseksi. Sitten kymmenen krokotiilia kommentoi uutista kymmenelle Muksikselle (venäläisen eniten rakastama hahmo).

Owen Matthews: Stalinin lapset

Traaginen tarina useasta sukupolvesta. Owen Matthewsin isovanhemmat, vanhemmat ja hän itsekin joutuivat Stalinin varjon alle. Tällä tarinalla ei ole onnellista loppua, tai ainakin vapiseva ja epävarma.

Boris Bibikov oli ideologinen, järkähtämätön Homo Sovieticus. Mahdollisesti hän kuolikin sellaisena - asiakirjoja ei ole. Hän toimi energisesti ja peräänantamattomasti perustaessaan Ukrainaan Harkovan traktoritehdasta piittaamatta siitä, että nälkä tappoi miljoonia. Hän nai Martan, joka lähti maalaiskylästä hankkimaan itselleen ruokaa ja jätti itsesuojeluvaistonsa vuoksi sisarensa kuolemaan asemalaiturille . Boris ja Marta saivat kaksi lasta, jotka jäivät ajelehtimaan, kun Stalinin vainot iskivät perheeseen, Boris vietiin ammuttavaksi ja Marta päätyi vankileirien saaristoon, josta hän palasi mielisairaana.

Lenina ja Ljudmila, tyttäret, joutuivat eroon toisistaan toisen maailmansodan aikaan. He selviytyivät ikuisten arpien kanssa, ja 50-60-luvulla Ljudmila tapasi nuoren englantilaisen. Seurasi kuuden vuoden kiirastuli, jonka ajan heidän rakkautensa roihusi eron kiihdyttämänä - ja paloi loppuun, kun he lopulta pääsivät yhteen. Heidän poikansa, kirjan kirjoittaja Owen Matthews, puolestaan päätyi todistamaan Neuvostoliiton tuhon jälkeistä, mieletöntä Venäjää ja lopulta löysi sieltä vaimon ja kotipaikan.

Erikoinen, suuressa määrin synkkä perhekuvaus. Kaari 1920-luvulta 2000-luvulle on pyörryttävä. Rakenne on romaanimainen, kun Owen sijoittaa eri sukupolvien kokemukset jaksoittain toistensa väliin, mutta tarina kuitenkin nojaa vahvasti dokumentteihin, kirjeisiin ja valokuviin, niin että kirja on uskottava.