L.M.Montgomery: Runotyttö maineen polulla

Auttamaton juttu; on kahdenlaisia ihmisiä, niitä, jotka lukevat Montgomeryä, ja niitä, jotka eivät tunne koko kirjailijaa. Jos lukee, niin lukee koko ikänsä. Montgomeryn lukijoissa on niitä, jotka pitävät eniten Anna-sarjasta, ja minunlaisiani, jotka vannovat Uuden Kuun Emilian nimeen.

José Carlos Somoza: Clara ja varjot

Rembrandt: Susanna ja ukot

Somozan teos on jännityskirja, mutta myös kirja taiteesta. Se on kirjoitettu 2001 ja sijoitettu vuoteen 2006. Juuri sopiva luettava tänä Rembrandtin juhlavuonna. Teoksessa taidetta ovat ihmiset, joita käsitellään, maalataan ja pohjustetaan. He ovat "maalauspohjia". He esiintyvät taideteoksina tietyn määrän tunteja, ja kun taideteos alkaa menettää uutuusarvoaan, originelli maalauspohja korvataan sijaisilla. Taidelaji on nimeltään hyperdraamaa, mutta ihmiset esiintyvät myös koristeina, huonekaluina ja valaisimina.

Clara on maalauspohja. Hän saa tarjouksen tuntemattomalta taitelijalta, joka paljastuu hyperdraaman suurimmaksi nimeksi, Lothar van Tyschiksi. Claralle on varattu van Tyschin Rembrandt-sarjassa Susannan osa. Taidemaailmassa vain on pieni pulma; kaksi van Tysch -originellia on murhattu, ja epäillään murhaajan iskevän uudelleen Rembrandt-näyttelyn avajaisissa.

Jännitystarinaa tärkeämpi on kirjan pohdinta ihmisen ja taiteen arvosta. 14-vuotias tyttö on silvottu ja surmattu.

Jos tämä olisi teinityttö, ketä helvettiä nämä tapahtumat olisivat kiinnostaneet? Hänen äitiään ja paria tympääntynyttäWienerwaldin aluepoliisia. Sellaista sattuu maailmalla joka päivä. Ympärillämme kuolee ihmisiä hirvittävällä tavalla eikä kukaan välitä. Mutta tämän tytön kuolemasta välitetään. Tiedätkö miksi? Koska tämä olento, joka näyttää teinitytöltä, hän sanoi kuvaa heiluttaen, - ei ole teinityttö. Hänen hintansa on yli viisikymmentä miljoonaa dollaria, hän lausui hitaasti, tauottaen sanansa. - Viisikymmentä. Miljoonaa. Dollaria.
- Maksoi mitä maksoi, silti hän oli nuori tyttö, April.
- Siinä sinä erehdyt. Hän oli sen arvoinen juuri siksi, ettei ollut nuori tyttö. Hän oli taulu, Lothar. Mestariteos. Etkö vieläkään käsitä? Ihminen on sitä mitä muut hänestä maksavat. Sinä olit poliisi, mistä sinulle maksettiin, nyt sinulle maksetaan siitä että olet yksityisen firman työntekijä, ja sellainen sinä olet. Tämä oli kerran nuori tyttö. Sen jälkeen hänelle maksettiin ja hänestä tehtiin taulu. Taulut ovat tauluja, ja ihmiset voivat tuhota niitä leikkureilla niin kuin sinä tuhoat paperia silppurissa välittämättä paperin tietoisuuden tasosta. He eivät yksinkertaisesti ole ihmisiä.

Paul Carell: Poltettu maa

Haavoittuneita viedään sidontapaikalle

Tämä kirja hämmensi minua, kunnes huomasin tarkistaa tiedot etulehdeltä (pitäisi tehdä heti). Sanojen "me" ja "vihollinen" käyttö brittinimiseltä kirjailijalta puhumattakaan tekstissä vilahtelevasta sanasta "iivana" (vaikka se voi olla kääntäjän idea). Kun minulle valkeni, että kirjailija on saksalainen ja kirjoitusvuosi 1961, asiat loksahtivat kohdalleen.

Kun kirjan näkökulma selvisi, teoksesta tuli mielenkiintoinen. En tarkoita sellaisia jaksoja kuin

Silloin nopeat venäläiset joukot vyöryivät yi 16. moottoroidun jalkaväkidivisioonan asemien. Vahvat 28. venäläisen armeijan panssari- ja jalkaväkijoukot tunkeutuivat Proletarskajan kimppuun vallatakseen siellä heti Manytshin ylityspaikan. Samaan aikaan 51. armeijan mekanisoitu armeijakunta hyökkäsi Proletarskajan ja Salskin välisellä alueella. Vielä yksi 2. kaartinarmeijan armeijakunta kääntyi pohjoisesta käsin Spornyn suuntaan.

Tarkistutin tekstin miehelläni, ja hän ymmärsi sen täysin, niin että ongelma on kai siinä, että olen nainen. Toisaalta yleiset strategiset periaatteet ovat minullekin selviä kuin päivä. Lisäksi kirja on täynnä sotaa havainnollisesti kuvaavia yksityiskohtia. Tässä yksi kuvaus saksalaisten joukkojen evakuoinnista Krimiltä:

Kapteeni Hensel on kuvannut päiväkirjassaan huhtikuun 21. päivän kohdalla tapahtumia: "Tyhjennyskäskyn mukaan kaikki hevoset ammuttiin ja työnnettiin mereen. Ne seisoivat pitkänä jonona vuoroaan odotellen. Vilkaisimme lahdelle, joka oli täynnä kelluvia hevosenraatoja. Niitä oli tuhansia ja ne kelluivat maininkien tahdissa." Tämä hevosten tappaminen oli Krimin tapahtumien mielettömimpiä tekoja. Romanialaiset eivät kestäneet vanhojen ja lähes tovereiksi tulleiden hevosten ampumista yksitellen, vaan he keräsivät hevosensa rannalle ja ampuivat ne konekivääreillä. Tuntikausia. Tuntikausia.

Kirjan voima on myös siinä, että se kuvaa harvoin esitettyjä taisteluja. Stalingradin tietänee jokainen, mutta miten moni tuntee Nikopolin, Tserkassyn tai Kirovogradin? Lukemisen arvoinen kirja sotahistoriasta kiinnostuneille.

Mary Hoffman: Stravaganza - Kukkien kaupunki

Firenze, kirjan Giglia

Stravaganza-trilogian kirjat ovat rinnakkaismaailmakirjoja; erityiset henkilöt, stravagantit, pystyvät liikkumaan kahdessa maailmassa henkilökohtaisten amulettien avulla. Toinen on meidän maailmamme, toinen renessanssin Italiaa muistuttava Talia. Trilogian kolmesta kirjasta "Naamioiden kaupunki" on sijoittunut Bellezzaan (Venetsiaan), "Tähtien kaupunki" Remoraan (Sienaan) ja päätösosa Gigliaan (Firenzeen).

Vaikka Bellezzaa hallitsevat naamioidut ruhtinattaret dogien sijasta, yhtäläisyydet renessanssi-Italiaan ovat henkilötasolle asti ilmeiset. Remorassa vietetään vuotuista paliota, ratsastuskilpailua. Bellezzassa ruhtinatar kihlaa meren kuten Venetsiassa doge. Gigliassa hallitseva suku on di Chimicit, "apteekkarit", kuten Firenzessä de Medicit, "lääkärit". Elämän rajuus on myös renessanssia. Kirjoissa vakoillaan, heitetään vankityrmiin, myrkytetään, tapetaan miekoin ja tikarein. Korkeimmassakaan asemassa ei kukaan ole turvassa.

Ihmeellisen hyvin tähän maailmaan sopeutuvat meidän maailmastamme Taliaan singahtaneet nuoret. Siirtyminen tapahtuu nukahtamalla amuletti kädessä. Koska nuoret yleensä löytävät amulettinsa tietämättä, mitä ne ovat, hämmennys ja pelko ovat ensimmäiset tunteet. Mary Hoffman ei ole halunnut tehdä kirjoistaan kauhutarinoita; yleensä auttaja ilmestyy ennen kuin meno käy liian pahaksi, ja lisäksi taustalla vaikuttaa stravaganttien veljeskunta, aikaisemmin Taliaan siirtyneet.

Lisämutkia stravaganteille tuottaa se, että ollessaan maailmassa, johon eivät kuulu, heillä ei ole varjoa. Kun stravagantti kuolee toisessa maailmassaan (kummassa tahansa), hän siirtyy pysyvästi toiseen ja saa varjon. Koska nämä sentään ovat nuorisokirjoja, päähenkilöt ovat tavallisia nuoria, joilla on nuorten voimakkaat tunteet, myös toista sukupuolta kohtaan. Kun valittavana on kaksi maailmaa, voi ymmärtää, ettei kaikki ole helppoa.

Jos olisin lukuhaluisen nuoren kummitäti, nämä kirjat antaisin lahjaksi - ehdottomasti.

Diana Wynne Jones: Liikkuva linna

Diana Wynne Jones kirjoittaa hauskaa, kepeää fantasiaa. "Liikkuva linna" on hyvä näyte. Liikumme sadussa, jossa kolmesta sisaruksesta aina vanhin on se, joka ei onnistu - tai niin oletetaan. Sophie ainakin uskoo siihen. Kun hänen isänsä kuolee ja äitipuoli - kiltti äitipuoli - järjestää toisen nuoremmista sisaruksista leipomoon (koska siellä käy miehiä ja sisar on kaunis) ja toisen noidan oppiin (koska hänellä on lahjoja), Sophie alistuu pitämään suvun hattukauppaa yllä. Sitten tulee sisään Erämaan Noita ja loitsii hänet vanhaksi naiseksi. Sophien pitää ottaa elämänsä käsiinsä. Seuraa todella monenmoista, eikä yksikään sisar tee niin kuin pitäisi.

Ei parasta Diana Wynne Jonesia. Kirjasta on tiettävästi tehty filmi, ja se on varmasti hauska. Kelvollista sadepäivän luettavaa.

Bill Bryson: Lyhyt historia lähes kaikesta

Nimensä mukainen kirja, jos "lähes kaikki" tarkoittaa luonnontieteitä. Erinomainen, kattava tietoteos, jossa on viimeisimmät uutiset lähes kaikesta ja lisäksi mielenkiintoisia ja hauskoja yksityiskohtia tieteiden historiasta ja niistä merkillisistä ihmisistä, jotka tiedettä ovat edistäneet (tai joskus haitanneet).

Bill Brysonilla on hyvä tapa kertoa paitsi mitä tiedetään, myös se, mitä ei tiedetä ja mistä riidellään ja miksi. Lisäksi hänellä on vielä parempi tapa kertoa mutkikkaistakin asioista ymmärrettävästi (ja joskus mainita, että hän ei ymmärrä jotakin). Tosin kirjasta saa myös painajaisia. Ei kannata suunnitella elämää kovin pitkälle, kun maailma todennäköisesti tuhoutuu viimeistään ensi torstaina - niin moni katastrofi vain odottaa toteutumistaan ja on jo myöhässäkin Yellowstonen supertulivuoresta ja asteroideista siihen mahdollisuuteen, että hyttyset alkavat levittää AIDSia. Kanteen pitäisi painaa varoitusteksti: "Ei heikkohermoisille!"

Karen Joy Fowler: Jane Austen -lukupiiri

Kun kirjalla on tällainen nimi ja aihe, sen pitäisi edes jossakin määrin osoittaa kunnioitustaan suurelle esikuvalleen. Sitä tämä kalifornialaishattara ei tee. Nimellisesti naiset kokoontuvat keskustelemaan Jane Austenin kirjoista, mutta käytännössä he juovat margaritoja ja puhuvat rakkauselämästään. Kaikkea löytyy kuin saippuasarjassa; lesbolaisuutta, avioeroja, romansseja. Tyylikään ei ole austenmaista, vaan luistavaa viihderomaanityyliä.

Kun nyt olen saanut purettua pahimmat, myönnän, että kirjassa on hyvääkin. Sinänsä tyypillisesti paras kohta on se, missä koiria harrastava nainen menee hotellin viikonlopputilaisuuteen ja törmääkin toiseen tapahtumaan, science fiction -coniin. Seuraa koomisia kohtauksia. Jocelyn on livistänyt kesken esitelmästä, jossa meedio on väittänyt välittävänsä kiitollisten lemmikkien viestejä tuonpuoleisesta. Baaritiskille tulee nallekarhumainen mies, jonka Jocelyn luulee puhuvan samasta asiasta:

"Minua taas kismitti eniten se selkärangattomien osuus", nallekarhu sanoi. "Ihminen on kuitenkin sangen kaukana äyriäisestä, ei saisi rinnastaa niin yksiviivaisesti."

Jocelyniä alkoi tosissaan kaduttaa, että oli tullut lähdettyä kesken meedion näytöksestä. Kykenikö äyriäinen ilmaisemaan kiitollisuutta, ja jos kykeni, kuinka paljon? Sellainen ihme olisi totisesti pitänyt nähdä omin silmin. "Välittikö se kaveri myös äyriäisten viestejä?" hän kysyi. Haikaillen.

Science fictionin harrastajana olen itsekin osallistunut tämäntyyppisiin keskusteluihin, samoin hissikohtaukseen näkymättömien vampyyrien kanssa, joten osaan arvostaa. Lopulliseksi arvioinniksi kirjasta: vaikkei se Austenia olekaan, niin pääsee parhaimmillaan lähelle Anne Tyleriä. Hyvä suoritus sekin.

Sanoja Sinulle

Suuri Suomalainen Kirjakerho keräsi sitaatteja lukijoiltaan ja teki niistä kirjan 1977. Osallistuin keräykseen ja sain kirjan tekijänkappaleena. Virkistän silloin tällöin muistiani lukemalla koko kirjan läpi.

Kelvollisia sitaatteja monelta alueelta. Liikaa Kahlil Gibrania ja muuta ylevää muusia, mutta toiset viisaita ja ajattomia mietelmiä. Joistakin huomaan hämmästyneenä, miten olen omaksunut ne omaan puheenparteeni kuin esi-isien sananparret.

"Miehistä ihminen oppii."
- Eeva Kilpi

Andre Norton - Mercedes Lackey: The Elvenbane

Fantasiakirja, jossa ilmeisesti Andre Norton on kehittänyt juonen ja Mercedes Lackey henkilöt. Juoni pysähtyy puoliväliin. Kyseessä on maailma, jossa ihmiset ovat saaneet niskaansa haltiaherrat ja lohikäärmeet. Lohikäärmeet ovat piilossa, haltiat hallitsevat koko maailmaa. Puoliveriset, haltian ja ihmisen jälkeläiset, ovat magiassa voimakaampia kuin kumpikaan vanhemmistaan. Sen vuoksi haltiat yrittävät estää heidän syntymänsä. Joitakin lapsia silti aina syntyy ja pääsee pakenemaan. Velhot (maagisia taitojaan käyttävät puoliveriset) etsivät heitä ja tuovat heidät salaiseen linnoitukseensa.

Lohikäärmeet ovat huvin vuoksi levittäneet huhua "haltiansurmasta".Heillä on muodon muuttamisen kyky ja he liikkuvat usein ihmisten ja haltijoiden joukossa. Puoliverinen syntyy paikassa, jossa lohikäärme sattuu todistamaan syntymään ja adoptoi vauvan. Tämä vauva, Shana, sotkeutuu hiukan kaikkien asioihin ja aiheuttaa sodan haltijoiden ja velhojen kesken.

Juoni jatkuu kirjassa "The Elvenblood".