Johan Theorin: Verikallio

Kolmas suomennettu Theorinin Öölanti-kirja. Tapahtumapaikka on jälleen sama kylä kivilouhoksen lähellä, ja louhoksellakin on osansa tarinassa - kalkkikivessä on punainen juomu, jota paikalliset kutsuvat "verikallioksi". Vendelan - joka vietti lapsuutensa täällä - mielestä veri on tullut kiveen, kun keijukaiset ja peikot sotivat keskenään. Vendelalla on ollut onneton lapsuus eikä hänen avioliittonsakaan ole kaikkein auvoisin - niinpä hän kuluttaa aikaansa haaveilemalla keijukaisista alvarilla (Öölannin nummella).

Vendelan ja Max-aviomiehen naapurina asuu Per Mörner, jonka isä on ollut pornokeisari. Per on yrittänyt pitää isänsä erossa perheestään, mutta kirjan alussa hän saa isältään oudon puhelinsoiton ja lähtee katsomaan, mistä on kysymys. Jerry on entisenä pornostudiona toimineessa talossa liikuntakyvyttömänä - häntä on lyöty. Per haistaa bensiinin hajua ja raahatessaan isänsä ulos hän näkee liekkien leimuavan. Talo on sytytetty tuleen. Per kuulee myös avunhuutoja. Hän kiipeää toiseen kerrokseen vaarasta välittmättä ja ehtii huomata, että talossa on kaksi muutakin ihmistä. Hän ei kuitenkaan voi auttaa heitä, hyvä, kun itse pääsee ulos.

Per vie isänsä mökilleen Öölantiin - minne muuallekaan hän tämän panisi. Kuolemanvaara seuraa heitä, ja Per alkaa selvittää isänsä sotkuista emnneisyyttä. Toisella taholla 83-vuotias entinen laivuri pohtii menenisyyttä vaimonsa päiväkirjan avulla.

Vendelan keijukaiset, vanhan Gerlofin vaimon peikkopoika ja Jerryn menneisyyden aaveet sekoittuvat toisiinsa loppukliimaksiin saakka.

Theorinilla on vakuuttava tapa panna kirjoihinsa ripaus yliluonnollista ja rakentaa samalla vankka jännitysjuoni. Epätavallisin Ruotsin jännityskirjailijoista.