Charles Dickens: Nicholas Nickleby

Jotenkin tämä Dickens on välttänyt tähän asti huomioni. Vahinko. Kirja on hurmaava melodraama. kaikkea löytyy - kauniita pulassa olevia neitoja, julmia koronkiskureita, köyhtyneitä nuorukaisia, hilpeitä teatterilaisia, sydäntä särkevän huonosti kohdeltuja lapsia, avioliittofarsseja, kaksintaisteluja, rehtejä maalaisia ja kauhutarinoihin kelpaavan kolkkoja taloja. Katuvia ja katumattomia juoppoja, katuvia ja katumattomia rangaistussiirtolaisia, jaloja ja anteliaita rikkaita vanhojapoikia ja yksi hilpeä hullu.

Nicholasin isä kuolee ja jättää perheensä köyhyyteen, koska vaimo on antanut typeriä neuvoja rahojen suhteen. Vaimo ei tietenkään koskaan anna miehelleen anteeksi, vaan muuttaa Lontooseen poikansa ja kauniin tyttärensä Katen kanssa ja heittäytyy perheineen miehensä veljen armoille. Koronkiskuri Ralph on todellinen, kivisydäminen konna. Hän lähettää nuoren Nicholasin maalle täysihoitolakoulun opettajaksi. Kouluun on sijoitettu lapsia, joiden sukulaiset tai holhoojat eivät halua huolehtia heistä. Charlotte Bronten koulukuvaus on yksityiskohtaisempi, mutta Dickensin on varmasti todenmukainen - hän huolehti tarkoin arkielämän kuvaustensa yksityiskohdista ja tutustui huolella kuvaustensa kohteisiin.

Kuumaverinen ja jalosydäminen Nicholas joutuu karkaamaan koulusta huonoiten kohdellun poikaparan kanssa. Heidän tiensä johtaa heidät kiertelevään teatteriin ja siten takaisin Lontooseen, jossa Ralph-setä on sijoittanut Katen epämääräisen modistin oppiin ja siten houkutuslinnuksi koronkiskuripuuhiinsa. Tätähän Nicholas ei siedä.

Samalla, kun nuoret Nicklebyt sentään välttävät pahimmat mahdolliset kohtalot, setä Ralph puolestaan seuraa yksinäistä tietään kuolemaan, joka tuo mieleen Dickensin "Joululaulun".

Kersti Juvan käännös on puhdasta nautintoa.