F.M.Dostojevski: Sorrettuja ja solvattuja

Olen lukenut paljon, mutta täydellisen pahaa ihmistä en ole löytänyt kuvatun ennen tätä Dostojevskin kirjaa. Kaiken lisäksi "paha ei saa palkkaansa" - kirja on karua luettavaa.

Heti alussa paljastuu, että onnellista loppua ei tule. Kertoja, nuori kirjailijanalku Vanja, odottaa kuolemaan umpinaisessa, pölyisessä kopperossa tukahduttavassa Pietarissa. Vanjan tautia ei mainita, mutta luultavasti kyseessä on tuberkuloosi. Vanja kertoo kasvattivanhempiensa, heidän tyttärensä Natashan ja orpotyttö Nellyn tarinan. Vanja on orpona otettu hyväsydämisen parin huostaan. Hän rakastuu heidän tyttäreensä, ja nuori pari kihlautuu. Väliin tulee naapurimaatilan rikkaan ruhtinaan hiukan yksinkertainen, mutta rakastettava poika Aljosha, joka voittaa Natashan rakkauden. Kiukustunut ruhtinas sepittää oikeusjutun, joka riistää vanhusparilta heidän maatilansa ja rahansa.

Tukahduttavassa ja synkässä Pietarissa vanhukset koettavat taistella asiastaan. Natasha on muuttanut Aljoshan luokse odottaen avioliittoa tämän kanssa. Vanja on luopunut omista toiveistaan ja tyytyy huolehtimaan muiden ongelmista, mitä se hänelle maksaakin. Hän törmää synkkään tarinaan; vanha kerjäläinen kuolee kirjaimellisesti hänen jalkoihinsa yhdessä ikälopun koiransa kanssa. Vanja saa selville, että vanhuksella oli juuri sellainen huone, jota Vanja on etsinyt. Hän muuttaa sinne, ja törmää eräänä iltana Nellyyn. Nellyä yrittää parittaja myydä lapsiprostituoiduksi. Vanja saa avukseen juopon juonittelijan, ja Natashan, Nellyn ja Vanjan elämä kietoutuu yhteen. Lienee tarpeetonta mainita, että Aljoshan ruhtinas-isä on se kuvaamattoman paha hahmo. Ei mitään jylhää pahuutta kuten jossakin vampyyrikirjassa, vain ainutlaatuisen alhaista. Ja niin hyvät ihmiset sortuvat juuri hyvyyteensä ja luottavaisuuteensa, ja paha käyttää hekumoiden hyväkseen niitä ominaisuuksia, joita hän halveksii - ylpeyttä, kunniantuntoa, velvollisuudentunnetta.

Hirvittävä tarina.