Åsa Larsson: Aurinkomyrsky

Vaihteeksi jännityskirja Pohjois-Ruotsista, Kiirunasta. Tausta, Pohjois-Ruotsi ja lahkolaiskirkot, on maalattu kevyesti luonnostellen, mutta riittävästi, jotta tarina nousee esiin. Taas toteutuu aikaisempi havaintoni: pohjoismaisissa poliisikirjoissa varsinkin naispoliisit ovat perheihmisiä - tässä kirjassa jopa viimeisillään raskaana. Kirjan päälle karkaava syyttäjä ei tunnu pohjoismaiselta tyypiltä, vaan amerikkalaisesta poliisikirjallisuudesta lainatulta, tai sitten Ruotsin oikeuslaitoksessa on jotakin pahasti vialla.

Liekö sekin pohjoismaista, että ainakin Åsa Larssonin naiset ovat myös tuskallisen tietoisia ulkonäkönsä huonoista puolista - jopa niin, että itseensä tyytyväinen nainen on varmasti muutenkin henkisesti vialla.

Leikki sikseen, tämä on voimakas ja häiritsevä kirja. Harvoin minulle käy niin, että ensinnäkään en kirjaimellisesti pysty laskemaan kirjaa käsistäni ennen kuin se on luettu, ja toiseksi se tulee uniin. Kirjan alussa lahkolaiskirkosta löytyy kirkon totinen, karismaattinen saarnaaja kuolleena ja silvottuna. Saarnaajan sisar löytää ruumiin. Sisar on kirjan monimutkaisin hahmo; utuinen ja etääntyvä persoonallisuus, kuitenkin henkilö, joka vetää muut ympärilleen ja - tahtomattaan vaiko harkitusti? - manipuloi heitä.

Kaikkien henkilöiden näkökulmaa tutkitaan. Tämä ei ole mikään whodunnit, vaan vahva romaani ihmissuhteista, jotka ovat yhtä häilyviä, mutta samalla voimakkaita kuin Kiirunan taivaalla loimuavat revontulet. Kirjoitan kuten eräästä toisestakin kirjasta: ei heikkosydämisille.