Arne Dahl: Vuoren huipulle

Vaihteeksi ruotsalaisdekkari, jossa kukaan ei ruikuta maailman tai omaa tilaansa eikä pode flunssaa. Krapulaa kylläkin.

Vauhtia piisaa ja ongelmat ovat kovin moderneja: jalkapallohuligaaneja, pedofiilejä, jugoslavialaisia huumekauppiaita, uusnatseja. Toiminto on aiheen mukainen: hakataan, ammutaan, raiskataan, potkitaan ovia säpäleiksi, räjäytellään ihmisiä pommeilla. Poliisit tekevät kaikkea samalla innolla (paitsi raiskauksia ja räjäyttämisiä). Rotuongelmatkin on saatu poliisilaitoksellekin; yksi poliisi on chileläinen ja virkaveljet syyttävät häntä heti autovarkaudesta - miten maustesardiini voi ajaa noin hienolla autolla rehellisesti?

"Maustesardiini toi mieleeni yhden kirjailijan ominaispiirteistä: ronskin huumorin. Nuupahtanut virkaveli näytti "joltakin, jonka kissa oli raahannut sisään, tänään lähinnä nukkaantuneelta ja rikki leikityltä talitiaiselta".

Ihan hyvä kirja silloin, kun kaivataan jotakin piristävää eikä ota ihmisten tappamista karmeilla tavoilla liiaksi sydämelleen. Epäilen kyllä, että kuukauden kuluttua koko jutusta ei ole mielessä mitään (ellei sitten kuvaus Tukholmaan suunitelusta pilvenpiirtäjästä, jolle arkkitehdin mukaan oli annettu lempinimi Haglundin kepakko, ja josta, kun rakennusoikeus puolitettiin, tuli Haglunin puolistondis).