Jaan Kross: Uppiniskaisuuden kronikka

Hetken se kesti, mutta tuli luettua. Ja tulee luettua toisenkin kerran. Jaan Krossin romaani "Liivinmaan Kronikan" kirjoittajasta Balthasar Russowista on painavaa tekstiä monellakin tavalla - 1200 sivua Viron historiaa, laaja kirjo 1500-luvun ihmisiä, Tallinna elävänä esiintyjänä ja monipuolinen, elävä kuva ristiriitaisesta, järkälemäisestä ihmisestä.

Alkuperäinen nimi olisi suomeksi "Kolmen ruton välissä" ja kertomuksen aikakausi on sotien, ruton ja muiden vitsausten aikaa. Käännös on monipuolista, ihmeen elävää työtä - eikä Jaan Krossin viro tässä teoksessa ole ollut helppoa käännettävää. Kääntäjän, Kaisu Lahikaisen (toisena kääntäjänä Jouko Vanhanen) mietteitä lukiessa avartuu lisää kuva teoksen rikkaasta, oudon tyydyttävästä kielestä.

Mieleen jäävä ja hämmentävä on Balthasar, päähenkilö, itse. Hän on kuin harmaa siirtokivilohkare, jääkauden tuoma, jota ei voi arvostella, josta ei saa otetta, koska se vain on. Samalla hän on kirjan läpi kulkevan vertauksen nuorallatanssija, vaarallisen korkealla ilmassa tasapainoilemassa kirkontornin ja kovan maan välissä. Siinä yksi syy lukea kirja useampaan kertaan. Jospa miestä pyörittelemällä hänestä saisi jostakin päin otteen? Muita syitä ovat ajankuvan värikkyys ja elävyys ja useat muut henkilöt, joihin ei ensi lukemalla ehdi riittävästi tutustua, ja luonnollisesti kieli. Kuten jo yllä mainittu artikkeli kääntäjästä siteerasi:

Seitsemäs luku, jossa pujotamme tarinamme nauhaan erään nuoren miehen elämän tapahtumia lähestulkoon sellaisia kuin hän niitä itse pohdiskelee ja muistelee, aivan kuin pikkuruisia kirjavia kotilonkuoria, jotka ovat aivan liian vähäisiä, jotta meri niitä kuuntelevaan korvaan kohisisi, mutta yhdessä - ken tietää; sitä paitsi (menemättä niiden takia mereen pulikoimaan) pujottelemme niitä oikeastaan vain siinä toivossa, että se veisi meitä sujuvammin tarinassamme eteenpäin, tai oikeastaan taaksepäin.