Diane Wynne Jones: Taikuuden taakka

Jostakin syystä kirja on saanut merkityksettömän suomennosnimen; alkuperäinen nimi on "The Pinhoe Egg", joka kieltämättä olisi hankala tulkittava - Pinhoe on sukunimi.

Kirja kuuluu Chrestomanci-sarjaan. Kissa Chant on keskeisiä henkilöitä (tuttu kirjasta "Noidan veli"). Chrestomanci on arvonimi; arvonimen kantajan tehtävä on valvoa taikuuden väärinkäyttöä. Hänen nenänsä alla on vuosiatoja kukoistanut joukko kyliä, joiden asukkaat ovat hilpeästi käyttäneet taikuutta väärin ja piiloittaneet sen tosiseikan, kunnes kaksi sukua alkaa käydä ankaraa kaksinkamppailua ja Kissa joutuu sen keskelle.

Varsin hyvä Diane Wynne Jones -kirja, jossa on kaikkea, mitä kunnon velhokirjassa tarvitaan: yksisarvinen, luudalla ratsastusta, ympäriinsä sinkoilevia taikoja ja aarnikotkan muna.

Jack Higgins: Myrskyvaroitus

Higgins 70-luvulta, jolloin kirjailija vielä yritti tosissaan eikä tehtaillut tasaista tahtia kevyitä viihdekirjoja (ei sillä, etteikö "Myrskyvaroitus" olisi myös viihdettä, se on vain paremmalla otteella tehtyä).

Toisen maailmansodan lopussa Brasilia julisti sodan Saksalle. Kirjassa Brasiliassa oleskelevat saksalaiset livahtavat ikivanhalla purjelaivalla satamasta ja suuntaavat kohti Saksaa. Laiva on naamioitu ruotsalaiseksi. Mukana on 22 merisotilasta, viisi nunnaa ja Saksan Brasilian-lähettiläs vaimoineen. "Deutschland"-laivan matkaa seurataan ja sen rinnalla muita juonikäänteitä, joista kiinnostavin on saksalainen sukellusvenekapteeni, joka joutuu englantilaisten vangiksi, mutta karkailee koko ajan. Lopulta kaikki päätyvät samaan pisteeseen, Hebrideille ankarassa myrskyssä.

Oikein mukava merisotakirja, jossa siviilien panos tulee voimakkaasti esiin. Meripelastusveneen siirto maitse satamasta toiseen on tiettävästi todella tapahtunut, joskaan ei kirjan kuvaamassa tilanteessa. Nuorena käytännöllisesti katsoen hukkasin sydämeni sille saksalaiselle sukellusvenekapteenille - todellinen sankari.

Lee Child: Terässeinä

Jack Reacher on kuljeksinut pitkin Yhdysvaltoja jo kymmenen vuotta. Hän sattuu pikkukaupunkiin nimeltä Despair, ksoka häntä inhottaa kävellä takaisin jo kulkemiaan jälkiä. Despairissa hänet pidätetään ja passitetaan kaupungin rajan taakse, ja hän suivaantuu vieläkin enemmän.Naapurikaupungista, Hopesta, löytyy apua ja selvitystä Despairin tilanteeseen.

Despairin kierrätyskeskus ja terässeinä tuovat mieleen varhaiset scifi-filmit (Metropol yms.) Väki on kuin robotteja, koko asetelma kuin dystopiat. Valitettavasti Despairin tilanne alkaa purkautuessaan olla nykypäivän Yhdysvaltoja eikä jotakin mielenvikaista tulevaisuuden kuvaa. Politiikkaa ja uskontoa, ei robotteja.

Melkoinen kirja tämäkin.

Jack Higgins: Huonoa seuraa

Nimi on enne - tämä Higgins on huonoa seuraa. Tulee mieleen, että perheellä on ollut tilapäisesti rahasta pulaa, ja Higgins istui kirjoituskoneensa ääreen ja kirjoittaa paukutti kirjan aamupäivän aikana.

Pitkähkö sepustus Hitlerin bunkkerista, jostakin oletetusta sankarista nimeltä Max von Berger, Hitlerin salaisesta päiväkirjasta, joka oli piiloitettu Bergerien kotikappeliin ja väliaikaselostusta Rashidin suvusta, jonka kimpussa Higgins on nakertanut kuin koira luun. Sitten päästetään Dillon irti, kaapataan kenraali Ferguson, käydään vapauttamassa hänet ja tapetaan vähän lisää. Ja mennään takaisin Lontooseen syömään lihaperunalaatikkoa samppanjan kanssa. Dillon parka, kukaan ei ole kiitollinen eikä kunnioittava, vaikka hän joutuu hoitamaan kaikki tapot yksin (tai yhdessä gangsterikaverinsa kanssa). Elämä on epäreilua.

John Le Carré: Single & poika

Tiikeri Singlen poika on saanut tarpeekseen sokeasti ihailemansa ja rakastamansa isän petollisista liiketoimista ja ilmiantanut hänet tullilaitokselle. Poika on neljän vuoden aikana elänyt uuden elämän muunnetulla henkilöllisyydellä - saanut uuden ammatin, mennyt naimisiin, eronnut ja tullut isäksi. Ja sitten Tiikeri löytää hänet. Oliver elää uudelleen mutkikkaan tiensä isänpettäjäksi ja lähtee pelastamaan isäänsä niiden miesten käsistä, jotka ovat tappaneet jo kerran ja voivat tappaa uudelleen.

(Tämä vaikuttaa ihan Higginsin juoniselostukselta. Siitä ei ole kysymys.) Jokainen kirjan henkilö joutuu pohtimaan suhdettaan luottamukseen ja petokseen. Jotkut sortuvat mieleltään, jotkut kuolevat; toiset jaksavat rakastaa ja luottaa ja selviävät labyrintin läpi.

(No, nyt meni paremmin.) Täyteläinen kirja, hyviä luonnekuvia, ja Oliver on oudoimpia henkilöitä, jonka olen tavannut jännityskirjassa. Vauhtia ja ironista huumoria. Kirjan nimi ei ihan sattumanvaraisesti viittaa Dickensin kirjaan "Dombey ja poika", jossa on itsekeskeinen isä ja häntä rakastavat lapset - kuvio on sama ja tyyli dickensmäinen nykyaikaisella vauhdilla.

Lee Child: Tappaja

Parkkitaloon on ajanut valkoinen pakettiauto. Autosta on noussut mies, joka asettuu tarkkailemaan töistä lähteviä ihmisiä. Hän ampuu nopeaan tahtiin kuusi laukausta ja tappaa viisi ihmistä, neljä miestä ja naisen. Poliisi löytää hämmästyttävän nopeasti aukottomat todisteet ja miehen nimeltä James Barr. Barr kieltäytyy sanomasta mitään muuta kuin yhden lauseen: "Haluan Jack Reacherin."

Reacher on jo kuullut uutisista tapoista ja on tulossa paikalle. Hän muistaa James Barrin - 14 vuotta aikaisemmin Barr ampui parkkitalosta käsin neljä miestä Kuwait Cityssä ja Reacher tutki tapauksen. Tällä kertaa kaikki ei näytä oikealta, ja Reacher alkaa käydä uudelleen läpi todistusaineistoa. Ensimmäinen kysymys on, miksi James Barr yleensä haluaa paikalle miehen, joka aikaisemmin todisti hänet syylliseksi ja lisäksi toi esiin voimakkaan vastenmielisyytensä joukkomurhaajaa kohtaan. Reacherilla on muitakin ongelmia kuin asetelman outous - nuori nainen murhataan ja poliisi etsii häntä.

Hyvää, vakaata Lee Childiä. Loppurytinä panee miettimään, kumpaa kirjan nimi tarkoittaa, parkkitalon murhaajaa vai Reacheria itseään.

Kirjasarjalla on tyylikäs ulkomuoto, pelkistetty ja samalla näyttävä. Hyvää työtä, Karisto.

Jack Higgins: Tappotanner

Taas ovat Sean Dillon ja kumppanit vauhdissa. Tällä kertaa on kidnapattu 13-vuotias Sara naitettavaksi Irakiin. Dillon ja Billy Salter lähtevät hakemaan tytöä takaisin, mutta homma ei heti onnistu - syntyy vain ruumiita. Samaan aikaan presidentti Putin (muuten ainoa kirjoissa mainittu valtionpäämies - Yhdysvaltojen presidentti on kuvitteellinen hahmo ja Britannian pääministeri mainitaan vain arvonimellä) vaatii, että nämä hankalat tyypit on tapettava pois jaloista kuljeksimasta.

Higginsin ideologia on selkeää. Vanhat IRA-miehet ovat palkattavissa tai sitten brittien palkoissa. Venäläiset ovat värvättävissä brittien puolelle. Islaminuskoiset ovat aina vihollisen puolella ja terroristeja - kaikki, joiden toinen vanhempi on islaminuskoinen, ovat loppujen lopuksi terroristien agentteja. Selvä kuin mikä.

Edelleenkin aivot narikkaan -kirjallisuutta.